Tahdon toivottaa kaikille lukijoilleni ihanaa,
rauhallista ja onnellista joulua!

En jaksa uskoa, että tämä joulu olisi viimeinen kahden, mutta ehkä jo toiseksi viimeinen?

Vietämme joulua yhdessä rakkaimpiemme kanssa, niin kuin aina ennekin. Keittiömme valmistui jouluksi ja nyt on ihana ja valoisa uusi keittiö! Kiitokset rakkaalle miehelleni, joka jaksoi tehdä yksin lähes kaiken, vielä töiden ohella! Kodistamme puuttuu tänä vuonna joulukoristeet ja kuusi ja matot erinäisistä syistä. Onneksi saamme joulutunnelman kokea muualla. Ja valkoinen joulu puuttuu myös, sitä emme saa kokea tänä vuonna, valitettavasti. Mutta joulumaa on sydämessä ja sieltä sen voi esiin kaivaa!

Eniten tässä odotuksessa pelkään, että se keskeytyy jostain syystä ja jäämme ilman lasta. Mies joutuu onnettomuuteen. Minulla todetaan jokin vakava sairaus. Talomme palaa ja jäämme kodittomiksi. Työt loppuvat. Tulisin yllättäin raskaaksi (niin kuin kaikki tunnetusti tuntevat jonkun, jolle näin on käynyt kesken adoptioprosessin!). Sosiaalityöntekijämme ilmoittaa heidän todenneen meidät kelpaamattomiksi vanhemmiksi. Adoptoitavat lapset loppuisivat jonkun lakiuudistuksen myötä. Pelkään siis kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Ihmiset ympärillämme eivät tajua, kuinka en todellakaan toivo biolasta sitten tippaakaaan. Tahdon tämän OMAN adoptoidun lapsen, jota niin kovasti odotamme. Eivät ymmärrä miksi käytän ehkäisyä, kun ainahan on mahdollisuus tulla raskaaksi (ai on vai?) ja sehän olisi vaan hienoa. Koska voihan sitä silti jatkaa adoptiota. Ei, kun eivät vaan ymmärrä eikä aina jaksa kaikkea selittää. Yksi ihminen kyseenalaistaa joka ikisen asian tässä prosessissamme. Ihan kuin minulla olisi kaikki vastaukset miksi nämä kaikki kuuluu käydä läpi. Se vaan on niin. (Toivon todella, että he saavat biolapsen eivätkä joudu ikinä harkitsemaankaan adoptiota.)

Sain vihdoin ja viimein Anna Pihlajaniemen Adoptiomatkan käsiini kirjastosta. Olen seurannut hänen blogiaan lähes alusta asti ja oli hienoa lukea se kirjana. Niin moni kohta olisi voinut olla omia ajatuksiani. Oli ihana huomata, ettei ole ainut näiden pelkojen kanssa. Ehkä hieman kateellisena luin kohtia, joissa miehensä kanssa puhuvat tulevasta lapsesta “se pieni” nimikkeellä. Konkreettista. Oma mieheni ei uskalla olla yhtä konkreettinen. Taitaa hänkin olla hiukan epävarma tulevaisuudesta.

Kohta meillä alkaa keittiön remontointi. Keittiöliikkeissä on käyty pyytämässä tarjouksia ja löydetty ehkä mieluinen. Talkooporukka varattu purkutöihin. Ja sitten edessä kuukauden verran ruuanlaittoa pienessä kodinhoitohuoneessamme. Pölyä. Porausta. Sahausta. Meteliä. Hermojen menetystä. Riitoja ja kiukkua. Ja toivottavasti jouluksi upouusi hieno keittiö, joka on kaiken vaivan arvoinen! Ja jonka Ihana Rakas mies on tehnyt melkein yksin!

Voihan syysflunssa sentään. Sieltä se taas tuli, niin kuin joka syksy. Pari päivää piteli lämpöä ja nyt alkoi vasta räkätauti. Eikös tunnollinen työntekijä sairasta viikonloppuna.. Mieskin on työreissussa, niin yksin saa itseään hoivata. No saapahan ainakin levätä rauhassa viltin alla.

Saimme vihdoin neuvontamme päätökseen! Meillä oli mukava keskustelutuokio sosiaalityöntekijän kanssa, josta jäi oikein hyvä mieli Nyt jäämme vain odottamaan sitä ihanaista lasta, joka toivottavasti joskus tulee! Vuoden päästä tapaamme sosiaalityöntekijän seuraavan kerran, jos ei ole lasta siihen mennessä saatu. Ja itse en ainakaan uskalla edes haaveilla, että saataisiin. Odotusaikaa on kuitenkin vielä paljon jäljellä siihen 5-6 vuoteen, mitä odotusajat ovat tällä hetkellä olleet.

Vauvajemmaa on ihan hissukseen kertynyt, jos on sattunut käytettynä ja edullisesti löytymään jotain mahdollisesti tarpeellista tulevaa ajatellen. Haasteellista on, kun ei tiedä minkä ikäinen ja -kokoinen lapsi sitten on. Pieneen elfakoriin kaikki mahtuu, joten todellakaan jemmaa ei ole paljoa.

Tuttavaperhe kertoi juuri heidän valmistelleen lastenhuonetta. Seinät maalattu ja hoitopöytä ja pinnis jo odottamassa pienokaista. Vaunutkin on jo saatu ja varmasti paljon muuta, mistä ei kertonut. Ja laskettu aikakaan ei ole vielä hetkeen. Totesin vain heille, että se on mukava, kun heillä on pitkä aika (9kk) valmistautua ja ostaa tarvikkeita vähitellen. Meillä, kun täytyy kaikki saada sitten hetkessä.

Todellakin alkaa vähitellen lapsettomat pariskunnat ympäriltä hupenemaan. Toivoisin vain, että sitten joskus lapsellammekin olisi edes joku samanikäinen leikkikaveri ystäviemme perheistä. Kohta alkaa vaan näyttää vähän heikolta mahdollisuudelta.

Kaikkea sitä tuleekin mietittyä. Mutta nyt täytyy mennä takaisin viltin alle huilimaan flunssaa pois.

Värikästä syksynruskaa!

Vadelmia, mustikoita, viinimarjoja, herneitä, kurkkua, tomaattia, paprikaa, kesäkurpitsaa, päärynää, kirsikoita. Niistä on tämän vuoden sadonkorjuu tehty.

Loma alkaa olla lopuillaan. Mitään erityistä ei olla tehty. Parit konsertit nähty ja puuhasteltu kotona. Suunniteltu tulevaa keittiöremonttia. Uunikin ilmoitti remontintarpeesta tiputtamalla kahvan kesken pizzanpaiston. Ehkä saamme talvella aloitettua remontin. Onneksi on mies joka on kätevä käsistään. Ei tarvitse tuhlata rahaa ammattilaisiin.

Olen vähän jo tutkinut vaunutarjontaa. Pohtinut millaiset sopisi meille ja mitä ne maksaa. Mallit tosin ehtivät vielä muuttumaan odotusaikanamme, mutta saa kai sitä jo vähän tutustua aiheeseen? Ilmeisesti mieheni on samoissa ajatuksissa, kun eräs päivä kysyi huomasinko yhden vaunutarjouksen lehdessä. Ihmetteli myös kuinka lastenistuimet ovat paikallisessa halpiskaupassamme lattialla ihmisten potkittavina. Vaikka ei tuo rakkaani ajatuksiaan suoraan tuo esille, niin näistä pienistä kommenteista ymmärtää paljonkin. Ihanaa aina välillä saada vahvistusta, etten minä ihan yksinäni tätä odotusta käy läpi. Yhdessä tässä ollaan vaikkei asiasta juurikaan puhuta.

Pian on paluu arkeen ja töihin. Toisaalta sitä odottaa, arkirytmiin pääsemistä. Ihmisten tapaamista. Ajan kulkemista nopeammin. Toisaalta työni on ajoittain stressaavaa ja silloin kaipaa takaisin lomalle. No syksyn lomaviikkoa sitten odotellessa.

Viimeinen kotitehtäväkin pitäisi vielä kirjoittaa tässä kunhan saa aikaiseksi. Hieman erilainen tehtävä kuin aikaisemmat, mutta ehkä siitäkin suoriudutaan. Sitten pitäisikin saada neuvontaosuus päätökseen!

Aurinkoista kesänjatkoa!

Äitienpäivä. Saisipa sitä jo itsekin viettää.

Lapsettomien lauantai. Paikallinen sanomalehtemme muisti meitä lapsettomia ihastuttavalla tavalla: Etukannen kuvassa ja tekstissä juttua, kuinka saada raskausaika muistona talteen, nimipäiväsivulla minimaalinen artikkeli lapsettomien lauantaista ja viereisellä sivulla koko sivun juttu raskauden ihanuudesta. Voi vitsit sentään, eivät toimittajat taas ajattele yhtään ennen kuin julkaisevat! Kyllä lähti palautetta lehteen. Saapi nähdä tuleeko ikinä vastausta.

Kevät. Aivan ihanaa aikaa tällaiselle viherpeukalolle! Lumien sulamisen aikaan jännitti, onko talvi vienyt jonkun rakkaan kukan mennessään. Joka päivä tarkastaa olisiko joku uusi kukka noussut mullasta ja ilahtua jokaisesta mielettömästi. Kukkapenkit kuvataan viikoittain. Koittaa kasvattaa siemenistä tukevia taimia kasvihuoneeseen kesäksi. Kokeilla kasvattaa jotain uutta. Käydä puutarhamyymälässä ensimmäistä kertaa keväällä ostaakseen äitienpäiväkukan anopille. Pysähtyä ihmettelemään tarjonnan valtavuutta, hypistellä kukkia ja niistä kertovia lappuja. Miettiä mahtuisiko meille vielä yksi kukka johonkin nurkkaan. Lähteä kotiin äitienpäiväkukan kanssa. Sekä muutaman muun kasvin, jota ei todellakaan suunniteltu ostettavaksi. Kyllä kevät on ihanaa aikaa.

Adoptio. Oli hetken seisahduksissa työntekijämme poissaollessa, mutta rattaat saa taas jatkaa hidasta kulkemistaan.

Se tulee ja se menee. Ajoittain se vaan hiipii nurkan takaa ja hyökkää. VAUVAKUUME! Nyt se tuli taas. Viikon verran, kun töissä hipelöi vauvanvaatteita, se ei muuta taas tarvinnut.

Ja mitä tästä seurasi? Sorruin ostamaan ensimmäiset vaatteet varastoon tulevalle lapsellemme kirpparilta. Aika hyvin olen siis selvinnyt tähän asti, kuusi vuotta ostamatta ainuttakaan vauvan vaatetta tai tarviketta! Minulla on aina ollut vahva tyttöolo, yrityksen alusta saakka, joten muutamia ihanaisia tyttöjen vaatteita tarttui mukaan. Poikien vaatteitakin katselin, mutta eipä ne kovin sävähdyttäneet. Pieniä vaatteita olisi ollut kyllä ihania, mutta turha minun on ostella mitään 50-56 cm vaatteita. No ostin minä pojalle pari vaatetta tasapuolisuuden vuoksi. Eihän sitä voi millään tietää kumpi sieltä sitten tulla tupsahtaa! Toki kumpi vaan on tervetullut!

Sukulaisperhe kysyi myös haluammeko ottaa jo heiltä sitteriä yms. kun he eivät enään kohta tarvitse. Menee muutoin kirpparille myyntiin. En nyt tieten tahtoen haluaisi haalia (ainakaan isompaa) vauvatavaraa kotiimme muistuttamaan siitä mitä ei ole, mutta mutta. Katsotaan mitä he olisivat sitten tarjoamassa ja saammeko niitä jonnekin varastoon mahtumaan.

Ja sitten iltasin unta odotellessa, mieli kuvittelee tilannetta, kun saamme sen puhelun ja lapsosen kotiin. Näissä kuvitelmissa lapsella ei ole sukupuolta. Niin monet kerrat tuokin hetki on kuviteltu ja todennäköisesti tilanteesta tulee aivan toisenlainen. Kunhan se joskus edes tulee.

Sossumme perui juuri seuraavan neuvontamme. Jotenka nyt sitten pidempi odotus syksyyn ennen seuraavaa tapaamista. Olisi kiva saada neuvonta jo käydyksi, vaikka sossumme totesi puhelimessa, että “meillä on vielä pitkä odotusaika jäljellä eikä sen puolesta kiirettä”. Niinpä. Täytyy vaan jaksaa odottaa.

Iloisia aurinkoisia päiviä kaikille!

Onnellista ja lapsirikasta uutta vuotta lukijoilleni!

Meille ei vielä lasta odoteta tänä(kään) vuonna, mutta jospa saisimme neuvonnan päätökseen tämän vuoden aikana ja hyväksynnän sopivaksi odottavaksi perheeksi? Muutamia iloisia uutisia on tiedossa läheisille tämän vuoden aikana

Uusi adoptiolaki on vireillä. Tärkeitä muutoksia on tulossa, koskien myös kotimaan adoptiota, jonka perheet tahdotaan vastaavan lupalautakunnan hyväksyttäviksi, kuten kv-adoptioissa on jo. Kannattaa käydä lukemassa oikeusministeriön tiedoite: http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1290609431062.

Viimeinen lomapäivä tänään ja huomenna alkaa taas arkinen aherrus. Joulu vietettiin leppoisasti, vieraillen molempien vanhemmilla, syöden hyvin ja rentoutuen. Vähän muutettiin aikatauluja edellisistä vuosista ja jaettiin vierailuja eri päiville, niin kyllä oli paljon mukavampaa.
Tilattiin uusi kuivausrumpu lahjarahoilla, kun vanha alkaa vetelemään viimeisiään äänestä päätellen. Toimitusta vielä odotellaan.. Itselle “hain” vähän isomman joululahjan ex-tempore, uuden auton nimittäin! Citymaasturi, josta olen haaveillut jo vuosia nököttää vihdoin pihassa!

Uusi vuosi vietettiin ihan rauhallisesti kahdestaan kotona hyvän ruuan, juoman sekä erilaisten lautapelien seurassa. Muutama raketti ammuttiin taivaalle puolilta öin ja sitten nukkumaan

Seuraava neuvontakäynti lähestyy jo uhkaavasti eikä kotitehtäviä ole taas aloitettukaan.. Ai mitä? Pitikö mun tehdä niitä joululoman aikana? No hyvin tässä vielä niitä ehtii raapustelemaan.

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille! Lähden virkistäytymään kauniiseen talviseen maisemaan hevosen selässä!

Otsikkoa oli pakko lainata eräästä blogista

Vierashuoneessamme, kun alkoi täysi remontti pari viikkoa sitten. Ehkä ei ihan lastenhuoneeksi vielä sisusteta, mutta kuitenkin askel sitä kohti. Eipähän tartte sitten lapsen tullessa alkaa remontoimaan.
Lattia purettiin, yksi seinä levytettiin ja tapetoidaan, muut kokopaneloidut seinät maalataan, vaatekomeron etuseinät purettiin ja tilalle tulee liukuovet, lattiaan uudet eristeet ja uusi lautalattia. Ja katto, ikkuna ja patteri saivat myös uuden maalin. Tapetiksi valitsimme neutraalin vihreän tulevaa ajatellen. On siinä miehellä työmaata kerrakseen, kun yksin tekee! Mutta sitten kyllä kelpaa, kun tulee valmiiksi.

Olimme viime viikonloppuna siellä adoptiokoulutuksessa ja oli kyllä hyvin antoisa päivä. Paljon saimme tietoa ja mietittävää. Parasta oli tavata toisia odottajia Näki konkreettisesti, että onhan meitä muitakin samassa tilanteessa. Kannatti kyllä mennä.

Lapsen kaipuu. Valillä aivan kamala, että oikein sydäntä puristaa. Ja sitten löytyi tämmöinen ihana laulu koskettavilla sanoilla:

Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen

“Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoa”

Itku silmässä tätä kuuntelen. Näillä sanoilla mukavaa syksyn jatkoa kaikille

Nyt se on sitten lumi maassa ja on vasta lokakuun puoliväli! No ei sitä todellakaan paljoa ole ja sulaa varmaan huomiseen mennessä pois, mutta kuitenkin. Mies laittoi juuri nastat autooni alle, jotta on turvallisempaa ajella aamupakkasissa..

Onneksi saatiin viime viikonloppuna haravoitua jo puolet lehdistä, koska nyt ei kyllä pääse haravoimaan ja muutkin syystyöt on vielä kesken. Sipulitkin tuli juuri postissa ja odottaa istuttamistaan. Jospa ensi viikolla pääsisi nekin tökkimään maahan. Kiva odotella sitten keväällä kukkaloistoa. Viime syksynä jäi sipulit kokonaan istuttamatta.

Tämä alkusyksy on mennyt hujauksessa. Töissä ollut jos jonkinnäköistä muutosta ja kiirettä pitänyt erilaisten työtehtävien muodossa. Viikot vaan kuluu huomaamatta ja taas on viikonloppu.

Adoptioajatukset on pysyneet aika taustalla kaiken hulinan keskellä. Tulevaan koulutukseen ilmoittauduttiin ja odotamme sitä mielenkiinnolla. Mukava päästä ensimmäistä kertaa tapaamaan muita adoptio-odottajia ja keskustelemaan! Toivottavasti on antoisa päivä. Tulen kertomaan siitä sitten.

Nyt on neljäs neuvonta takana. Ihan mielenkiintoinen parituntinen meni menetyksistä keskustellessa. Puolessa välissä aloin jo miettimään, ovatko minun kokemat menetykset liian vaikeita asioita kannaltani tässä prosessissa. Onneksi loppukaneettina työntekijämme sanoi meille, että olemme edelleen hyvin vahvat ehdokkaat adoptio-vanhemmiksi eikä hän näe syytä, miksi ei lasta saataisi! Huokaus.

Kuulimme myös tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Kaikki tieto vaikutti hyvin positiiviselta Vaikka eihän se silti tarkoita sitä, että saataisiin lasta varmastikaan alle viiden vuoden, mutta kuitenkin. On edes enemmän toivoa

Kotitehtävien lisäksi saimme myös pinon (ikivanhoja kopion kopioita) artikkeleita taas luettavaksi. Tekisi mieli pyytää heitä vähän uudistamaan luettavaa, jotta niitä olisi kivempi lukea. Tuskin artikkeleiden sisällössä mitään vikaa on, mutta ulkonäkö ja yleinen luettavuus vaikuttaa kummasti halukkuuteen lukea niitä ollenkaan.
Saimme myös lomakkeen, jonka avulla voimme ruveta vähitellen pohtimaan mitä erityistarpeita olemme valmiita hyväksymään lapsessa ja tärkeimpänä, olemmeko valmiita vaikkapa lähettämään postia bioäidille lapsesta tai jopa avoimeen adoptioon. Nämä ovatkin tärkeitä asioita pohdittavaksi ja yhdessä keskusteltavaksi miehen kanssa. Onneksi ystävämme google tarjoaa taustatietoa moneen asiaan, mikä varmasti vähän helpottaa valintoja. (Täytyykin vähän raotella tuota adoptioperheiden infokansiota myös ja katsoa mitä sieltä löytyy.. Se on jäänyt taas ihan unholaan.)

Olen huomannut, ettei monikaan kotimaanodottaja eikä varmaan kv-odottajakaan kerro neuvontojen kulusta tarkemmin blogeissaan. Itse olen nyt halunnut jakaa tätä tietoutta blogissani. Mutta kaikki varmasti ymmärtää sen, että neuvontojen kesto ja sisältö saattaa vaihdella hurjastikin eri paikoissa, mutta myös saman talon sisällä. Joten ei kannata tuudittautua siihen, että juuri teillä asiat etenenisivät juuri näin.

Ps. Pahoittelen, jos tekstiä on pomppinut vääriin paikkoihin. Ohjelma sekoili yrittäessäni muuttaa tekstin väriä.

Pps. Kamala ukkonen alkoi juuri tätä kirjoittaessa. Aamulla jo jyrisi pari tuntia ja meni sitten ohi. Nyt alkoi uudestaan..